Sukutaulu.
Luonnekuvaus.
Perusluonteeltaan Into on varsin tyypillinen ori, eli villi, riehakas ja eloisa. Se ei siis sovi todellakaan aloittelijoille. Monet pikkulapset ovatkin juosseet huutaen Innon laitumelta poispäin kun ovat hevosta yrittäneet silittää, ja Into on joko näykkäissyt tai muuten pelottanut lapset tiehensä ;) Tästä huolimatta Into on mahdollisimman kaukana ilkeästä ja vihaisesta hevosta, Innon riehumiset ovat vain nuoren oripojan leikkimistä.
Harjatessa Into ei pysy koskaan paikoillaan. Se joko kuopii maata, luimistelee ja yrittää näykkiä, nostelee takajalkojaan uhkailevasti tai käyttää kaiken tarmonsa solmun, jolla se on sidottu kiinni, avaamiseen. Asiaa ei yhtään auta se, että Innolla tuntuu olevan eläinkunnan huonoin muisti - jos sitä komentaa olemaan kunnolla, se on kiltisti korkeintaan muutaman minuutin, mutta sitten aloittaa taas riehumisen.
Taluttamaan tarvitaan vähintään kaksi ihmistä tai sitten kettinki. Into nimittäin poukkoilee täydellä voimalla ympäriinsä päättömän kanan lailla, ja mikä pahinta, täysin äkkiarvaamatta. Hevonen voi siis kaikessa rauhassa kävellä simät puoliummessa ja korvat lerppuen perässäsi, kun se seuraavassa sekunnissa onkin jo karannut tiehensä.
Tarhassa Into on varsin kovakourainen muita hevosia kohtaan eikä se todellakaan ole nokkimisjärjestyksessä alimpia, itse asiassa Into on tarhojen ja laidunten kiistaton kuningas. Asiaa varmaan auttaa, että hevonen on tallin suurin ja komentelee oikein mielellään muita hevosia. Jos joku hevosista yrittää tulla ennen Intoa vaikkapa heiniä syömään, saa tämä onneton hevosparka Innon peräänsä jahtamaan sitä muutaman kunnon kierroksen tarhaa ympäri.
Into rakastaa vettä ja pestessä se kastelee mielellään pesijänkin. Uittaessa Into on varsinainen vesipeto, mutta siitä huolimatta Intoa ei kannata antaa kuin kokeneille uittajille, sillä yleensä rannalla Into villiintyy kovin ja sen hallinta voi olla vaikeaa kokeneillekin hevosihmisille. Kun sen kanssa päästän uimaan, sitä ei ole helppo kääntää takaisin rantaa kohti. Ori vain jatkaa uimista, jos ratsastaja ei tiedä mitä tehdä, samalla lailla kuin kentälläkin.
Into on yhteistyöhaluinen ja kuuliainen ratsu jolla on miellyttävä ratsastaa. Edelleen Into sopii vain kokeneille, aloittelijoiden kanssa hevonen mielellään pukittelee varsin näyttävästi. Kokeneilla Into on kuitenkin toista maata. Ori ei yritäkään mitään venkslauksia viritellä. Välillä vierailla ihmisillä Into testaa onko ratsastaja kokenut vai ei. Aloitteliat Into tyrmää jo heti kättelyssä; ori ei tahdo pysyä paikallaan kun ratsastaja kapuaa selkään. Heti ensi askelista ratsastajan ja ratsun yhteistyö on silloin kivikkoista, mutta kokeneemman ratsastajan kanssa pari näyttäisi lentävän.
Koulusta Into pitää ja tämä hevonen onkin taitava siinä. Kaikenlaiset koulukiemurat sujuvat muitta mutkitta Vaativaan B:henasti, sekä joitakin Vaativan A:nkin liikkeitä Into taitaa kohtalaisesti. Inton askeleet ovat tasaiset ja raviaskelia tuskin huomaa. Saa aina tarkasti napittaa milloin ulko jalka nousee että on oikea kevennys. Laukka rullaa herralla oikein hyvin eteenpäin, välillä kumminkin Into kuumuu laukan jälkeen eikä tahtoisi enää muuta kuin mennä ja lujaa. Jos ratsastaja on päättäväinen, ori kyllä kuuntelee.
Esteillä Into näyttää todellisen taitonsa ja kaikki lahjansa; se suorastaan on kuin yhtä tuulen kanssa ja liitää korkeimmatkin esteet upeasti yli. Sen hyppytyyli on virheetön ja poika selvästi rakastaa esteitä. Vauhtiakin löytyy paljon joten kokemattomien käteen ei esteille tätä herraa saa laskea. Kokenut osaa kääntää vauhdin eduksi ja Inton hypääminen on silmiä hivelevää.
Maastossa Into ei käyttädy kovinkaan hyvin vaan tarvitsee jonkun kokeneen ja rauhallisen hevosen mukaansa. Siitä huolimatta Into voi yhtäkkiä ryöstää ja rynnätä takaisin kotitallille tai vetää hurjat pukit. Maastossa Into hyppää esteitä mielellään pienistä ojista suurempiin maastoesteisiin - aina kaksi numeroa liian isolla hypyllä.
Traileriin Intoa ei saa kovin hevillä menemään. Sen traileriin meneminen on yhtä taistoa, sitä saa maanitella ja houkutella kärryyn usein tuntejakin, ennen kuin hevonen suostuu sinne menemään. Into menee traileriin helpommin, jos trailerissa on jo valmiiksi joku muu hevonen, joten jos lastaamisesta ei muuten meinaa tulla mitään, kannattaa ottaa toinenkin hevonen avuksi. Itsekseen herra mieltään osoittaakseen nousee pystyyn lastaussillalla, ja siinä touhussa saa olla varovainen ettei ori kaadu selälleen. Välillä kun herralle sanoo kunnolla ja tiukasti mitä tehdään ka kuka tekee, se näyttää alistuvan ja hyppää vauhdilla yli sillan suoraan traileriin.
Kisapaikalla Into käyttäytyy samalla tavalla kuin kotona, eli on varsin rauhattoman oloinen. Lämmittelyssä ratsastaja saattanee turhautua kun ori höseltää kaikkea muuta kuin ratsastusta. Estteverryttelyissä saatetaan mennä vauhdilla esteen ohi tai stoppaa puolen metrin päähän. Lämmittelyssäkin Into siis saattaa vielä hötkyillä ja kunnolla, mutta kunhan päästään itse suoritukseen, keskittyy Into täydellisesti ja antaa kaikkensa. Siksi hevosella onkin mukava ratsastaa kisoissa. Kun Into kuulee kaijuttimista oman nimensä sen korvat nousevat höröön ja se seisoo kaikilla neljällä jalalla tasaisesti.Inton silmissä on iloinen pilkahdus josta näkee että ori rakastaa esiintymistä yleisölle ja yrittämään parastaan. Kilpailuiden jälkeen Into on sitten taas samanlainen junttura kuin muutenkin.
Lyhyesti Into on riehakas oripoika, joka kyllä tietää arvonsa ja käyttää sitä usein hyväkseen. Vaativille ja kokeneille ori on hyvä ratsu ja kapasiteettinen kisahevonen. Kun tietää mitä Inton kanssa tekee, ongelmat ovat unohtuneet.
Kisakalenteri.
| päivämäärä |
järjestyspaikka |
luokka |
sijoitus |
| 10.07.2004 |
Saharan Huput |
Helppo A |
58/59 |
| 14.07.2004 |
Kisakeskus Unohtumaton |
Helppo A |
3/15 |
| 15.07.2004 |
Wadelma |
KRJ: Vaativa B |
11/35 |
| 16.07.2004 |
TiiterinTalli |
KRJ: Vaativa B |
11/42 |
| 16.07.2004 |
TiiterinTalli |
KRJ: Vaativa A |
11/45 |
| 17.07.2004 |
NRS |
Vaativa B |
20/25 |
| 22.07.2004 |
Dollar's Farm |
KERJ: HeA, re 90cm, me 90cm |
11/15 |
| 22.07.2004 |
Dollar's Farm |
KERJ: VaB, re 100cm, me 110cm |
10/15 |
| 27.07.2004 |
NRS |
Vaativa B |
11/25 |
| 28.07.2004 |
TiiterinTalli |
KRJ: Helppo B |
31/35 |
| 28.07.2004 |
TiiterinTalli |
KRJ: Prix de TiiterinToivot |
6/25 |
| 01.08.2004 |
Kanontalli |
KRJ: Vaativa A |
2/30 |
| 03.08.2004 |
YT Saari |
KRJ: Vaativa B |
2/20 |
| 03.08.2004 |
NRS |
valjakko: Avoin hevosvaljakko |
3/5 |
| 03.08.2004 |
NRS |
VaA, re 90-100cm, me 80-90cm |
2/14 |
| 05.08.2004 |
YT Sunshine |
KRJ: Vaativa A |
2/20 |
| 06.08.2004 |
Vaaksapolku |
KRJ: Vaativa B |
24/25 |
| 06.08.2004 |
Wadelma |
KRJ: Vaativa B |
13/30 |
| 07.08.2004 |
Tallirinki Vattu |
KRJ: Vaativa B |
18/30 |
| 07.08.2004 |
Tallirinki Vattu |
KRJ: Vaativa A |
26/29 |
| 10.08.2004 |
NRS |
RE 110cm |
12/20 |
| 11.08.2004 |
Kanontalli |
ERJ: RE 60-70cm |
7/24 |
| 11.08.2004 |
Kanontalli |
ERJ: RE 90-100cm |
19/30 |
| 11.08.2004 |
Niittyharjun Talli |
ERJ: RE 60-70cm |
8/38 |
| 11.08.2004 |
Niittyharjun Talli |
ERJ: RE 80-90cm |
7/47 |
| 12.08.2004 |
KaPoRa |
ERJ: RE 80-90cm |
9/25 |
| 12.08.2004 |
KaPoRa |
ERJ: RE 100-110cm |
21/25 |
| 12.08.2004 |
NRS |
ME 80-90cm |
6/20 |
| 15.08.2004 |
Kisakeskus Deaselt |
KRJ: Helppo A |
3/30 |
| 15.08.2004 |
Kisakeskus Deaselt |
KRJ: Vaativa B |
12/30 |
| 15.08.2004 |
Saharan Huiput |
RE 90cm |
37/49 |
| 16.08.2004 |
Hoeqin Ratsutila |
ERJ: RE 70-90cm |
23/30 |
| 16.08.2004 |
Hoeqin Ratsutila |
ERJ: RE 90-100cm |
4/40 |
| 16.08.2004 |
Meritähden Virtuaalitalli |
ERJ: RE 70-80cm |
32/41 |
| 16.08.2004 |
Meritähden Virtuaalitalli |
ERJ: RE 90-100cm |
12/47 |
| 16.08.2004 |
Unelmayön Kisakeskus |
NJ: suomen(pien)hevoset |
3/19, LKV3, irtoSERT, JS |
| 17.08.2004 |
MeTaKi |
ERJ: RE 80-100cm |
20/25 |
| 17.08.2004 |
MeTaKi |
ERJ: RE 110-120cm |
4/20 |
| 17.08.2004 |
Siittola Lumihuippu |
NJ: sh-orit |
1/12, LKV1, BIS4, MVA-S, JS |
| 19.08.2004 |
Taikakuun Kartano |
NJ: suomenhevosorit |
2/8, LKV2, KUMA, JS |
| 25.08.2004 |
Hopeajoki |
KRJ: Helppo A |
1/25 |
| 25.08.2004 |
Hopeajoki |
KRJ: Vaativa B |
10/25 |
| 25.08.2004 |
Terholehdon Oriasema |
NJ: suomen(pien)hevosorit |
6/11, KUMA, JS |
| 26.08.2004 |
Ponitalli Pikkuvaahtera |
NJ: suomenhevosorit |
2/18, LKV2, irtoSERT, JS |
| 28.08.2004 |
Virmalahden & Aavesalmi |
KRJ: Helppo A |
20/20 |
| 28.08.2004 |
Virmalahden & Aavesalmi |
KRJ: Vaativa B |
19/20 |
| 30.08.2004 |
Voikukkalaakso |
KRJ: RE 70-80cm |
20/20 |
| 30.08.2004 |
Voikukkalaakso |
KRJ: RE 90-100cm |
10/20 |
| 02.09.2004 |
KHR |
ERJ: RE 70-90cm |
7/21 |
| 02.09.2004 |
KHR |
ERJ: RE 90-100cm |
11/25 |
| 06.09.2004 |
KHR |
KRJ: Helppo A |
7/27 |
| 09.09.2004 |
KHR |
KERJ: HeC, re 80cm, me 80cm |
5/9 |
| 09.09.2004 |
KHR |
KERJ: HeB, re 80cm, me 80cm |
11/23 |
| 12.09.2004 |
Once More |
NJ: suomen(pien)hevosorit |
6/15, KUMA, JS |
| 29.09.2004 |
Siittola Tyylillä |
NJ: suomenhevosorit |
2/15, LKV2, irtoSERT, JS |
| 05.10.2004 |
Siittola Musta Helmi |
NJ: suomenhevoset |
2/15, LKV2, irtoSERT, JS |
| 27.10.2004 |
Johannan Virtuaalihevoset |
NJ: suomenhevoset |
1/11, BIS4, LKV1, MVA-S, JS |
| 15.11.2004 |
KHR |
KRJ: Helppo C |
6/13 |
| 15.11.2004 |
KHR |
KRJ: Helppo B |
9/17 |
| 15.12.2004 |
Aamurusko |
ERJ: RE 80-90cm |
28/30 |
| 15.12.2004 |
Aamurusko |
ERJ: RE 90-100cm |
23/30 |
| 06.01.2005 |
Talli Shadow |
Helppo C |
57/77 |
| 06.01.2005 |
Talli Shadow |
K.N. Special |
39/52 |
| 06.01.2005 |
Talli Shadow |
Helppo B |
51/70 |
| 18.03.2006 |
KHR |
ERJ: RE 110-120cm |
21/29 |
| 10.04.2006 |
Lupaus |
RE 80-90cm |
14/29 |
| 10.04.2006 |
Lupaus |
RE 100-120cm |
15/24 |
| 15.04.2006 |
KK Northern Cranberry |
RE 120cm |
6/22 |
| 15.04.2006 |
Kumiko |
RE 90-110cm |
2/22 |
| 18.04.2006 |
Satulinna |
RE 110-120cm |
26/60 |
| 18.04.2006 |
SUJ |
7km (8 rastia) |
20/41 |
| 18.04.2006 |
SUJ |
9km (10 rastia) |
25/30 |
| 19.04.2006 |
Péssegon |
RE 120cm |
23/36 |
| 19.04.2006 |
Nerian |
RE 110cm |
46/50 |
| 19.04.2006 |
Nerian |
RE 120cm |
34/50 |
| 20.04.2006 |
Fanononé |
RE 100cm |
7/50 |
| 20.04.2006 |
Fanononé |
RE 120cm |
22/50 |
| 24.04.2006 |
Dew |
RE 90-100cm |
21/50 |
| 24.04.2006 |
Dew |
RE 110-120cm |
28/50 |
| 26.04.2006 |
Avalon Jockey Club |
RE 90-100cm |
7/50 |
| 26.04.2006 |
Avalon Jockey Club |
RE 100-110cm |
22/50 |
| 30.04.2006 |
Manórtrakehners |
RE 110-120cm |
2/60 |
| 30.04.2006 |
Alwyn Ponies |
RE 120cm |
29/50 |
| 12.11.2006 |
KHR |
KERJ: HeB, re 50-70cm, me 40-60cm |
13/29 |
| 12.11.2006 |
KHR |
KERJ: K.N. Special, re 70-90cm, me 60-70cm |
12/27 |
| 01.02.2007 |
KHR |
RE 90cm |
7/11 |
| 01.02.2007 |
KHR |
RE 100-110cm |
5/15 |
| 02.02.2007 |
KHR |
Helppo A |
8/19 |
Jälkeläiset.
Tekijänoikeus.
Ulkoasu: © Heini H.
Tekstit: © Orli
Luonne: © Laura K & Aavetar
Kuvat: © Laura K. ja Noora N.
|