Luonnekuvaus

Yleisesti

Valon Vauhti on pirteä ja intoa täynnä oleva pikkutamma, herkkä käsitellä sekä nopea oppimaan uusia asioita. Viivin kanssa täytyy kuitenkin tehdä asiat aina johdonmukaisesti, sillä tämä hevonen huomaa kyllä, mikäli toinen osapuoli on otteissaan epävarma. Viivi osaa olla hurmaava ja hieno yhteistyökumppani, kunhan kumpikin tietää kaapin paikan.

Hoitaessa

Hoitotoimenpiteissä Viivi on parhaimmillaan niin käytävällä kuin karsinassa, ollaanpa missä vain, se osaa kyllä paikoillaan seisomisen jalon taidon. Aina toki on myös päiviä, jolloin ei jaksa odotella ikuisuuksia, että hoitaja on tarpeeksi puunannut ja karvaa kiillottanut, ja Viivi osaa kyllä osoittaa mieltänsäkin etusella kuopimalla. Harjauksen aikana Viiviä kiinnostaisi haistella erikseen jokainen harja, kaiketi sen mielestä ei koskaan voi tietää ovatko ne samat mitä edellisellä kerralla. Kavioita puhdistaessa ja kengittäessä jalat tamma nostaa hienosti ylös eikä yritäkään laskea niitä alas oman mielen mukaan. Varustaessa Viivi käyttäytyy mainiosti, satuloinnin aikana se tosin osaa myös pullistelemisen. Viivin saapuessa tallille opeteltiin jonkin aikaa kuolainten ottamista suuhun, mutta nyt tamma hyväksyy ne jo tarjotessa ongelmitta.

Ratsastaessa

Viivillä tuntuu ratsastaessa olevan välillä hirmuinen kiire, ja siksi sen kanssa ollaankin harjoiteltu paljon käyntityöskentelyä. Hetkittäin tamma onkin jo ymmärtänyt, ettei kiireellä pääse mihinkään keskittyminen harjoiteltaviin tehtäviin on kohentunut huomattavasti. Kentällä Viivi osaa kyllä kaikenlaiset taivutukset sekä pohkeenväistöt ja tamma on opetettu myös esteille. Maastoon Viivi tarvitsee selkäänsä jo kokeneemman ratsastajan, joka saa sen kulkemaan rennosti. Viivi on osoittanut elkeitä myös maastolenkkien vetohevoseksi. Askellajeiltaan Viivi on matkaavoittava, käynti on tasaista ja askel reilua, ravi reipasta muttei ollenkaan pompottavaa, laukka pyöreää ja matalaa.

Viivi hoitajan silmin

Valon Vauhti on hoitohevosena onnistunut ihastuttamaan ja myöskin välillä kiristelemään hermoja. Tottakai mukaan mahtuu myös päiviä, jolloin tuntuu että tämä hevonen tekee kaikkensa piruillakseen ihmisille, mutta juuri silloin kun mikään ei suju, tekeekin tamma kaiken prikulleen oikein ja vaaditusti! Viivissä on paljon sellaisia luonteenpiirteitä, joita arvostan hevosessa, ja jotka tekevät siitä ainutlaatuisen ja persoonallisen luonteen. Vaikkei Viivi omani olekaan, omalta se silti tuntuu, niin paljon kuin siihen on kiintynyt matkan varrella.